Ajankohtaista

23.9.2017:

Luomukahvi on saapunut ja lisätty valikoimaamme. Voit käydä lukemassa kahvista lisää  kahvivalikoima-sivulta.  Kahvi on tilattavissa web-kaupasta.

27.8.2017:

Ylpeänä ilmoitamme, että Oulun Kahvipaahtimo on liitetty luonnonmukaisen tuotannon valvontaan. Olemme Suomen pohjoisin kahvipaahtimo, joka täyttää luomulainsäädännön edellytykset. Ensimmäinen luomukahvi on tilattu ja tulee myyntiin syyskuun lopussa / lokakuun alussa 😊. Kerromme lisää kahvista myöhemmin.

Lisäksi ilmoitamme, että Yöttömän yön Kahvi on nyt nimeltään Revontulten Taika.

27.6.2017:

Oulun Kahvipaahtimo järjestää valokuvauskilpailun teemalla Yöttömän Yön kahvihetki. Lisätietoa kilpailusta täältä. Mukavia kuvaushetkiä :).

20.6.2017:

Meiltä nyt kesäinen uutuuskahvi, Yöttömän Yön kahvi! Tilattavissa web-kaupasta.

Olemme laskeneet web-kaupan toimituskuluja. Toimituskulut ovat nyt vain 3.90e / lähetys. Yli 50 euron tilaukset toimitamme postikuluitta.

1.5.2017:

Kahveja on nyt mahdollista saada omilla etiketeillä pieneen lisähintaan ihan yksittäiskappaleinakin esimerkiksi äitienpäiväksi tai lahjaksi valmistujalle.

Kahvipaketit omilla etiketeillä voi tilata verkkokaupastamme. Oman kuvan toimittaminen meille onnistuu lähettämällä se sähköpostilla osoitteeseen info@oulunkahvipaahtimo.fi.

19.4.2017:

Tervetuloa maistelemaan Congon uutuuskahvia liikkeeseemme la 22.4 klo 12-15.
Maistiaisten kunniaksi kaikki kahvit lauantaina -10% normaalihinnasta.

10.4.2017:

Valikoimiimme on tulossa kaksi uutta kahvia 19.4. alkaen. Kahveja voi tilata ennakkoon lähettämällä viestiä osoitteeseen myynti@oulunkahvipaahtimo.fi. Lisätietoja kahveista kahvivalikoima-sivulta.

Zeppeliinin arpajaisissa onni suosi seuraavia henkilöitä:

vapaavalintainen kahvipaketti + suklaatryffelipaketti: Jouko Kaakinen, Kempele
vapaavalintainen kahvipaketti: Merja Kamsula, Oulunsalo
vapaavalintainen kahvipaketti: Päivi Laava

Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

4.4.2017:

Olemme tämän viikon lauantaina (8.4) Zeppeliinissä klo 10-16 Prisman puolella (etelätuulen käytävä) käytävää (Oulunsalon myymälämme on tällöin kiinni).  Tervetuloa Zeppeliiniin kahviostoksille!